riippuvuus: kun voi luopua jostain milloin tahansa, kunhan se on ensi tiistaina

1. En loistanu tänään kahvakuulassa?
2. Koulun ruokalassa oli keittoruokana parsakaalikeittoa. ♥
3. Oon sen verran positiivisella tuulella, että pessimistinä mulla vähän jo epäilyttää..
4. Saatan ehkä uskaltautua viikonloppuna vaa'alle.
5. En oo vieläkään oppinut juomaan 1,5-2 litraa vettä päivässä
6. Tällä viikolla meen piloxingiin vaikka henkis menis perkele.
7. Toivon Maikun kirjottavan tänne pian.
8. Huomenna on tentti, johon en oo lukenu yhtään, le fuck
9. Lähikaupassa ei haise enää se tietty imelä haju, jonka yhdistin vahvasti ahmimiseen (!!!)
10. En pääse koiran kans kunnon lenkille ennenku saan hankittua sille haalarin+tossut, le fuck 2.

Syömingit menee jokseenkin näin tältä päivältä:
aamupala: 125g maitorahkaa kiivillä (1kpl) ja vehnäleseillä + Fun light-mehutiivisteellä
lounas: parsakaalikeitto, porkkanaraaste+salaatti, ruisleipä&sämpylä (itseleivottuja) margariinilla
välipala: appelsiini
päivällinen: lohta (pannulla paistettu, maustettu, ei kermaa tai muuta höttöä), keitettyä kukkakaalta ja vihanneksia
iltapala: porkkana, mustikoita + appelsiini

Toivoo Pike, joka joutuu varmaan kohta parsakaali- ja appelsiinivieroitukseen

urheiluvälineunelmointia

Maikku jo joskus aiemmin mainitsi olevansa aikamoinen urheiluvälineholisti ja voin myöntää, että minussa on kyllä huomattavissa aivan samaa vaivaa. Opiskelijan köyhällä kukkarolla ei kuitenkaan paljoa uusia urheilutamineita ostella. Tähän asti oon vetänyt niin jumppatunnit kuin salitreenitkin mustilla collegetyyppisillä jumppahousuilla ja mustalla urheilupaidalla, joka on vähän tunikamallinen (kuva tuossa alapuolella). Ostopäätökseen vaikutti no.. halpa hinta ja löysyys. En tykkää kauhean tiukoista yläosista, koska näytän sellasissa ylisuurelta makkaransisällöltä, joka on tungettu liian pieneen suolenpalaan. Lisäksi käytän muuan firman (jossa olin pari kesää sitten kesätyöntekijänä) t-paitoja, jotka on sellasta.. hengittävää kangasta. Löytyy multa muutama sellanen "oikea" urheiluteepparikin, mutta äh.

Haluttais siis shoppailla vähän urheiluvaatteita. Haluaisin jotkut caprimalliset pöksyt ja uusia yläosia, jotka ois hieman värikkäämpiä ja urheilullisempia kuin nuo tämän hetkiset rääsyt. Toppeja en uskalla vielä yleisillä paikoilla pitää, ettei kukaan saa järkyttäviä traumoja (minä itse mukaanluettuna). Ois myös mukavaa omistaa sellanen true urheiluveska, jossa kuskata salikenkiä ja muita tärkeitä vermeitä mukana.

 Nike

H&M

 

  Nike&Reebok

Lottovoittoa odotellessa siis!

Pirkko-Inkeri

Kyllä opiskelen valokuvaajaksi ja omistan megahyperhienon järkkärin.. Tai sitten en..

Rakastan maustamatonta kanaa, jonka voi maustaa oman maun mukhan. Rakastan kasvisliemikuutiossa keitettyä parsakaalta ja aurinkowokkivihanneksia. Tältä siis näytti gourmet-ruokani (kanaa, parsakaalta, wokkivihanneksia, salaattia ja kananmuna + appelsiinimehu, jonka unohdin tyystin kuvasta) koulun jälkeen kera asiallisen ruokalukemisen. Syön tuollasilta vähän suuremmilta jälkiruokalautasilta, koska Ikeasta ostetut ruokalautaset on ihan jäätävän kokosia (niihin mahtuis oikeasti varmaan kolmen ihmisen annokset..).

Käytin hetken aikaan Kiloklubia, mutta en saa sitä toimimaan täydellisesti omalla kohdalla: ihan liian vaivalloista. Kaiken lisäksi on hirmu hankala arvioida koulussa montako grammaa syö ja mitä se ruoka ylipäätään sisältää. Liikkumisia on tosi turhauttavaa kirjata ylös, kun valikoimasta ei löydy oikeita lajeja. Noh, oon heitelly tällä viikolla sinne syömiset ja kalorimäärältä yritän hyöriä siellä 1200kcalin tuntumassa. Oon kyllä joutunu syömään joinakin päivinä vähän enemmän marjoja/hedelmiä, kun kalorimäärä tuntuu jäävän tosi alhaseksi.. Oon yrittäny ryhdistäytyä!

Tämän viikon liikunnat harjoitin yksin ja ei se ryhmäliikunnoissa ravaaminen ilman henkistä tukea niin karmeeta olekkaan. Tosin rasvapolttotunnilla sapetti suuresti, kun muuan Maija Myöhänen tuli jostain syystä minun eteen ---> mulla ei ollu hirveästi tilaa. Seuraavalla kerralla otan kyllä 3kg:n painot! Ensviikolla taas ainakin kahvakuulasteleen ja rasvaa poltteleen! Haluttais hirveästi liikkua enemmänkin, mutten uskalla mennä niille uusille jumppatunneille yksin. No, jos ensviikolla kaveri raahais itsensä mukaan pumpiin tai piloxingiin. Viikonloppuna aattelin myös käydä tekeen pikku juoksupyrähdyksiä koiran kanssa, jos ei oo ihan kaamea pakkanen.

 Voisinpa muuten huvikseen kirjotella viime päivien syömingit tähän ylöskin. Pst. välipalaa en syö, koska oon liian laiska raahaamaan kouluun mitään naukkailtavaa mukaan. Hmh.

TI
aamiainen: 2 kiiviä (...)
lounas: juustomestarin kasviskeitto, sämpylä (pieni, itseleivottu) margariinilla, jäävuorisalaattia (hyi)
päivällinen: parsakaali-porkkana-jauheliha -gratiini
iltapala: mustikoita (jäisiä ♥)

ke
aamiainen: 2 kiiviä (...)
lounas: makaronilaatikko, ruisleipä&sämpylä (itseleivottuja) margariinilla, salaattia (eri salaattilajeja + tomaattia)
välipala: appelsiini
päivällinen: lohta (pannulla paistettu, maustettu, ei kermaa tai muuta höttöä), keitettyä parsakaalta, salaattia, tomaattia
iltapala: 125g maitorahkaa kiivillä (1kpl) ja vehnäleseillä + Fun light-mehutiivisteellä maustettuna

to
aamiainen: 125g maitorahkaa kiivillä (1kpl) ja vehnäleseillä + Fun light-mehutiivisteellä maustettuna
lounas: 5 kalapuikkoa, salaattia (eri salaattilajeja) ruisleipä&sämpylä (itseleivottuja) margariinilla
päivällinen: kanasuikaleita (maustamaton), salaattia, wokkivihanneksia, keitettyä parsakaalta, keitetty kananmuna + lasi appelsiinimehua + jälkkäriksi appelsiini..
iltapala: appelsiini

Nyt yöpöksyt tuolin karmille, lenkkeilyvermeet päälle (sekä itselle että koiralle) ja ulos lenkkeileen. Ajotan lenkin tänään rakkaan Maire-Annikin puheluun (se lupas soittaa mulle ennen 9, saa nähä pitääkö lupaus!). On mukava porista samalla ko jolkottelee eteenpäin. Musiikin kuuntelukin on vähän turhauttavaa ja puolinaista (heh heh, puujalka), kun toinen kuuloke on rikki.

Terveisin Pike (joka pitää huomenna lämpöisen leffaillan ystävien ja karkkien läsnäollessa - jep, aion syödä vähän karkkia)

le fail.. or not?

 Huhhuh mikä viikonloppu. Liikuin heikoilla jäillä, mutta selvisin mitä on hyvin hankala käsittää. Olin perjantaista lähtien valmis ryntäämään kauppaan minä hetkenä hyvänsä ja ostaan kaikki herkkuhyllyt tyhjiksi. En ymmärrä miten vältin sen. Söin kyllä paljon mustikoita (...) ja hedelmiä, mutta ehkä parempi niin. En ainakaan hakenu sitä herkkusipsipussia ja suklaamix comboa ja vetäny niitä kilpaa ääntä kohti. Oon aika ylpeä.

Mutta sitten.

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.

Oon menossa ekaa kertaa ikinä yksin jumppatunnille ja oon tosi peloissani. :D Oon käyny ennenkin kahvakuulastelemassa (öö kerran..), mutta nyt joudun menemään sinne yksin. Kärsin ryhmäliikuntatuntifobiasta ja se nousee varmasti pintaan, kun pitää mennä kaikkien uberlahjakkaiden ja hyväkroppaisten naisten sekaan yksin munailemaan. Eihän se näin mene, mutta pelottaa silti! Nyt otan siis suuren askeleen eteenpäin ja meen kahvakuulatunnille all by myself. Oikeastaan tää tilanne on vähän vahinko, koska mun piti perua varaus jos kaveri ei tuukkaan tunnille.. Kaveri anto vastauksensa vähän liian myöhään, eikä tuntia voi enää perua. :D Pakko mennä, ettei tuu karenssia.. En siis oo rohkea, vaan vahingossa tällasessa pinteessä.

Poistin vahingossa sen before-kuvan, joten ois uuden kuvaussession aika. Perseestä, että minun mahasta on lähteny jotain (nesteitä ja turvotusta i guess), enkä voi nyt tehdä mitään tilastotieteellisiä päätelmiä siitä onko se maha todella pienentynyt vai ei. Plääh, lähtötilannekuva ois ollu niin kiva! Vaakaahan mulla ei siis ole, enkä ylipäätään tiedä mitä painoin tämän elämänmuutoksen alussa. No, meen viimeistään parin viikon päästä käymään vanhemmilla, jossa voin astua hurjalle ja pahamaineiselle vaa'alle. Saa nähdä mitä se mulle sanoopi. Toisaalta en tiiä jaksanko hypätä sen päälle vielä - ei sillä painolla oo mulle niin väliä.

Tällä viikolla jumppailen vielä rasvapolttotunnilla ja piloxingissa. Tuo viimeksi mainittuhan on ihan uus juttu mulle, jonne onneksi kaveri tulee mukaan toilailemaan. Ei tarvi olla huono aloittelijanoob yksin! Ensviikolla toivottavasti kahvakuulaa (jos tää tunti on kiva - en tosin tajua miksei tää tunti ois kiva, koska viime kahvakuulatuntikin oli kiva..) ja rasvanpolttoa. Siihen lisäksi varmaan piloxingia (jos en kuole torstaina sinne tunnille ja koen jumpan muutenkin turvalliseksi) tai pumpia. Haluttais kyllä jo spinning-tunnillekin pitkästä aikaa.

Nyt katon yhen jakson Sinkkuelämää ja vedän pinaattikeiton (+ raejuuston, nam) naamaan. Sen jälkeen hipsin sitten suuri pala kurkussa ja pelko päässä jyskyttäen sinne kahvakuulatunnille. Yksin.

Terveisin yksinäinen Pirkko-Inkeri

venäläinen urheiluvempain ja parsakaveri

Jep, kävin eilen kahvakuulastelemassa ja juu, se oli kivaa. Keskityttiin hyvin pitkälti tekniikkaan, mikä on tietysti ihan positiivinen juttu siihen nähden, etten oo koskaan koskenut ees pitkällä tikulla kahvakuuliin. Otin melko pienen kuulan, koska ei ollut mitään hajua siitä millanen treeni on edessä ja kuinka rankkaa se loppupeleissä on. No on rankkaa, voin kertoa. Treeni meni siinä suhteessa vähän ohi, kun ultimateviisas ystäväni ei ollut nakannut naamaansa mitään sitten aamupalan.. No, tuloksena tietysti oli hyvin heikohko olo, joka ilmeni aavemaisena kalpeutena kasvoilla. Sain siinä sitten sivusilmällä tarkkailla, ettei kaveri pökerry kesken jumpan. Ei se pyörtynyt..

Mutta kivaa siis oli! Tykkäsin tosi paljon liikkeistä ja tuntumasta, jonka sai tajuttuaan tekniikan. Ajattelin etukäteen rikkovan käteni ko. tunnilla, mutta reidet ne tässä hoosiannaa huutaa - ..edelleen. And you know what? Huomenna body pump. :l Oh noes, järki lähti näkemiin eiku. Jännittää aina kokeilla jotain uutta ja varsinkin nuo Les Millsit on mulle jotenkin tosi pelottava juttu! Lisäksi ensviikolla uutena juttuna käydään kokeilemassa piloxing, joka kuulostaa varsin spookylta myöskin. Ensviikolla nähdään oonko vielä elossa.. Mulla on kuitenki hurja into liikkua nyt ja tekis mieli koko ajan rampata jossain ryhmäliikunnoissa. Harmi, kun pitäis vissiin joskus kouluakin käydä ja hoitaa muita kouluun liittyviä juttuja.

Asiasta heinäseipääseen. Mulla on uus rakkaudenkohde. Parsakaali. Vihasin sitä penskana ja olin varma, että olin tullut hulluksi kun menetin hevi-osastolta haetun parsakaalineitsyyteni tammikuun alussa. Nyt me eletään mukavassa symbioosissa ja oon huomannut natustavani sitä päivittäin.. Eritoten tykkään keittää parsakaalta esim. kanawokin kaveriksi (kannattaa heittää kasvisliemikuutio keittoveteen, NAM) ja heittää sitä salaatteihin. Mulla jopa haluttaa keitettyä parsakaalta huomattavan usein. Mainitsin himostani eilen luokkatoverille, joka kysyi välittömästi olenko raskaana.. Onko parsakaalihimossa muka jotain väärää?

Lupasin itselle jo toissapäivänä, että keksiviikkona voin ostaa Makuunista vähän lempparikarkkeja. Vähän. Voisko tuota sanaa vielä vähän ylikorostaa? Tänään on nimittäin kurja tentti, johon en oo lukenu ihan yhtä innokkaasti kuin mitä oon perehtynyt 80-luvun rockareiden elämänkertoihin.. Sitä paitsi oon päässyt niistä hurrikaanihimoista yli ja koen olevani valmis kohtaamaan herkut. En usko, että mulle tuottaa vaikeuksia syödä vaan se pieni herkkukiintiö täyteen. Me proud.

Ystävällisin termeisin Pirkko-Inkeri, joka ryhtyy pian vaativaan urheilusuoritukseen (siihen liittyy sanat: tentti, koulu ja myöhästyminen. Loput varmaan arvaattekin..

keeps gettin' better

Annan ystävälleni Maire-Annikille busy lifen anteeksi. Näin julkisesti. On maailman parasta olla toisen puolesta onnellinen ja tällä hetkellä oon tosi onnellinen Maikun puolesta. Se jos joku on kämppänsä ansainnut!

Mitäs minä täällä valmislohikeittoa valmistaen. Käytiin koiran kans normi 8kilsan lenkki ja siihen vielä aika tiukat treenit päälle halllilla. Huhhuh. Päivän tarkotushan oli olla lukutoukkapäivä omistettuna keskiviikkoiselle tentille. Ei siitä sen enempää.. No, ainaki oon liikkunu!

Herkkuhimot on vähän laantuneet ja loppupeleissä oon miettiny, ovatko ne ees oikeasti mitään himoa. Alan monesti ihan tietoisesti ajatella jotain hyvää naposteltavaa, jolloin automaattisesti oon sillai "omg mulla niin haluttaa KARKKIA"-fiiliksellä. Miksi minun mielen pitää olla niin saatanan monimutkanen? :D Oon kuitenki pitäny pääni ja esim. tänään ei oo hirveästi halutellu mitään (paitsi tietty James Francoa mut se on ihan sallittu herkku - harmi etten oo päässy siihen vielä käsiksi). Yks ylitsepääsemätön himo mulla on kyllä ja mulla alkaa kuolaneritys lisääntyä siinä silmänräpäyksessä, kun se saatanan viheliäs karkki muistuu mieleen. Minun top 5-karkkipussien ehdoton favourite ja suklaidenkin ykkönen on Pandan Suklaamix combo.. Se pussi sisältää kyllä ällöttäviä banaaniveneitä ja suolapähkinätassuja (jotka nekin kyllä menee paremman puutteessa - been there, done that) MUTTA. Voi luoja ne valkosuklaatoffeepallot ja toffeefudget (ne puoliympyrän muotoset aineelliset orgasmit)! Eritoten tuo toffeefudge kummittelee minun pienessä, hyvin likaisessa mielessä vähän väliä. Hoen itelle vaan koko ajan, että kyllä mie saan vielä kaikkea hyvää vetää - kunhan pääsen ensin tästä kamalasta ahmimiskoukusta eroon. Sitä paitsi oon jo voiton päällä!

Itsekontrollikykykin on jossain määrin kehittynyt (okei, sanon suoraan: oon ittestäni ylpein IKINÄ koska tein ihan UPEAN suorituksen). Käytiin nimittäin perjantaina kavereiden kans vähän kiertelemässä kauppoja shoppinkimielessä. Meidät (tietysti) yllätti nälkä ja totesin heti ensalkuun, etten halua mitään hesemättöä tai vastaavaa. Päädyttiin sitten kahvilaan, josta sai syötävääkin ja onnistuin jotenkin täysin tiedostamatta käännyttämään ystävänikin salaattilinjalle? Söin ihan ultimateihanan salaatin, joka sisälsi kanaa (pelkällä suolalla maustettua NAM), tummia viinirypäleitä, fetaa, ananasta (suoraan ananaksesta - ei purkista) ja cashew-pähkinöitä + tietty kaikki  normaalit salaattijutut, mitä salaatit nyt yleensä sisältää. Voi cheesus oli hyvää. Eikä tässä vielä kaikki (tää kuulostaa jo melko paljon Ostos Tv:n mainokselta..)! Kavereista toinen heitti ilmoille hyvin hienovaraisen vihjauksen jo salaattikippo nokkansa edessä, että hän mahdollisesti haluaisi juoda kahvin.. ja vähän donitsia siihen päälle. Ajatus jäi leijumaan kaikkien mieleen ja kierrettiin vielä muutama putiikki läpi. Ei mennyt aikaakaan, kun me oltiin jo Arnoldsin tiskin takana silmät kiiluen.. wait! Mie en ollu. Mie istuin valitsemassani pöydässä lukemassa Iltasanomia. Rakastan valtavasti kinuskidonitseja, ihan älyttömästi. Kaverit otti donitsit ja ne syöpöteltyään me sitten lähdettiin kotia kohti.

"Oot minun idoli", totesi toinen kaveri.

"Niin munki!" sanoi myös toinen ystävä ja tunsin oloni niiiin hyväksi.

Anteeksi, tykkään puhua ruuasta!

Tämän viikon oon puputtanut paljon salaattia ja muita vihanneksia. Aamut käynnistyy yleensä ramehedulla (maitorahka+hedelmä ja tässä tapauksessa kiivi+fun light-mehutiiviste) ja päivällä oon syönyt koulussa sitä mitä on sattunut ruokana olemaan. Kohtuudella! Koulussa oon myös vetänyt salaattia hullun lailla ja yrittänyt pitää jonkinlaisen lautasmallin mielessä. Perunaa ja pastaa en ole ottanut (enkä ota), ellei se ole jotenkin ollut yhdessä jänkissä sen muun ruuan kanssa (makaronilaatikko). Kaveriksi vielä kaksi lasia vettä ja koulun kokkien leipoma täysjyväsämpylä ja eiku ääntä kohti. Kotona oon syönyt vähän kouluruuasta riippuen keittoa, kanaa ja lohta. Jos koulussa on jotain makaronimättöä ruokana, niin syön suosiolla jonkun vähän kevyemmän keiton kotona + lisukkeeksi salaattia. Iltapalaksi ramehedut naamaan ja mahdollisesti joku hedelmä ja yleensä se on appelsiini. Oon myös järjetön syömään appelsiineja.. ja porkkanaa.

At the moment olo tuntuu ihanan kevyeltä ja turpeamattomalta (ei turvenneelta? how evah..), enkä halua rikkoa tätä ihanaa oloa millään. Paitsi jossain vaiheessa sillä tuplapatukalla (joita rakastan myöskin syvästi..) ja Pandan karkkipussilla. Niitä nassuttaessa pidän kyllä visusti mielessä, että kohtuus kaikessa ja eritoten herkuissa.

Makoisaa lauantai-illan jatkoa toivottaa

Pirkko-herkku, joka odottaa edelleen James Francon soittoa

Heippahei.

Täällä sitä istutaan näppäimistön äärellä - vihdoinkin. En selkeästi oo parantanut tapojani ollenkaan, kirjoituksen suhteen siis. Ja varoituksen sanana sanottakoon jo nyt, että seuraavista päivistä (tai viikoista..) on tulossa erittäin kiireisiä.

Oon useammin kuin kerran miettiny, miksei mun elämässä asiat voi tapahtua nätisti. Tiedättehän, kauniisti, hitaasti, sujuvasti.. Omalla painollaan. (Ei siis puhuta mun omasta painostani nyt.) Enemmänkin kaikki on ollu semmosta joko-tai -keikkumista; tylsyyteen kuolemista tai vaihtoehtoisesti naama hiestä kiiltäen paikasta toiseen kiirehtimistä. Muutokset vaativat aikaa, mutta kun niiden aika lopulta tulee, tapahtuu kaikki hirveällä rysäyksellä ja kolinalla.

Mitäkö nyt on sitten tapahtunut? No, vielä viime postauksessa valittelin sitä, miten en ole löytänyt asuntoa yrityksestä huolimatta. Takana on kuitenkin jo kaksi kuukautta aktiivista näytöissä ravaamista, soittelua, sähköpostittelua ja turhautumista.. Ja helvetinmoista turhautumista onkin! Eilen istuin jälleen kerran koneen ääressä, selasin läpi jokaisen sivuston, ja koin yhtäkkiä älyttömän epätoivon aallon. Sohvalle tuli istumaan mun lisäksi sellainen luovuttajaolo, joka on nykyään harvemmin käynyt kylässä. Teki mieli heittää koko kone seinään ja huutaa, että pitäkää sitten ne vitun asuntonne kun ei kerta kelpaa!

Tunti siitä eteenpäin, puhelin soi.. Ja kukaan ei tietenkään arvaa. KYLLÄ, sain asunnon! Helvetti jäätyi ja mä saan alkaa pakkaamaan muuttolaatikoita. Koko päivän hymyilin naama niin irveessä, että ohikulkijoilla varmaan vitutti. Puhumattakaan asiakkaista, jotka tietämättöminä astuivat mun työvuorollani liikkeeseen. (Työskentelen siis asiakaspalvelualalla, nyt tiedättekin tarpeeksi.) No, koska juuri puhuttiin tuosta kauniista ja sujuvasta elämästä, puhelin soi iltapäivällä vielä toisenkin kerran. "Piia Paskapää täällä hei. Muistatteko, kun kävitte katsomassa eilen Siellätäällä olevaa vuokra-asuntoa? Olisitteko edelleen kiinnostunut?" (Ei, soittaja ei oikeasti ollut nimeltään Piia Paskapää. Ja en ole varma, luuliko kyseinen nainen, että mulla on dementia.) Olin kuin puulla päähän lyöty. Kaks helvetin kuukautta ja nolla asuntoa, yks ainut päivä ja kaks asuntoa. Tein päätöksen, otin ensimmäisen. Kaduin vähän heti kun suljin puhelimen.. Mutta nyt mulla on päätöksestä ihan hyvä olo.

Nyt ohjelmassa on siis armotonta pakkaamista, kuljettamista, ja purkamista. Treeniä tulee varmaan ihan kiitettävän paljon muuton lomassa, sillä asunto sijaitsee kerrostalon kolmannessa kerroksessa, eikä hissiä ole.. Hyötyliikunta kunniaan ja jalat ja kädet huutamaan hoosiannaa!

Koska yleensäkin hypin asiasta kukkaruukkuun, tehdään niin myös tälläkin kertaa. Nyt takana on noin kaksi viikkoa "uutta elämää". Alkuvaikeuksien eli herkkuhimojen jälkeen oon onnistunut pysymään tässä ruokavaliossa oikein hyvin. Periaatteessa siis suosin vähähiilihydraattista ruokavaliota, mutta sallin kumminkin kerran tai pari kertaa viikossa esimerkiksi täysjyväpastan tai -riisin syönnin. (Ei siis puhuta mammuttiannoksista, vaan pienistä määristä.) Ainut mikä vielä vaatii säätämistä on ateriarytmi. Vaikeinta on, kuten useille muillekin, aamupala. Joko en haluaisi syödä aamulla mitään, tai sitten aamupala venähtää kello 11 asti, jolloin kyseessä onkin jo pikemminkin lounas..

Törmäsin muuten hauskaan ilmiöön. Mikäli lapselle sanotaan, ettei hän saa "missään nimessä aukaista ainakaan tuota ovea", on vain sekunneista kiinni, milloin kyseinen ovi aukeaa. Sama kaava toistuu myös mun päässäni. En ole koskaan ollut hirveä leipähiiri, mutta nyt vuoden alussa päätin, että tästä eteenpäin en syö leipää. Ja voihan jumalauta! Siitä ajatuksesta lähtien mulla on haluttanu syödä enemmän leipää kuin karkkia. Ruisleipä, paahtoleipä, rieska... Kaikki uppoais ku Titanic konsanaan.

Sen takia päätinki, etten kiellä itseltäni kokonaan mitään. Huijaan omaa mieltäni uskomaan, että saan syödä kaikkea. Ja saankin, mutta eipä mulla leipää oo sen jälkeen oikeastaan hirveästi edes haluttanut, kun annoin itselleni luvan sitä syödä. Heh heh.. Oon joko kiero olento, tai muuten vaan idiootti. Uskon omia valheitani.

Kyselin Leenalta jo maanantaina innosta puhkuen salikorttien hankkimista, ja sain vastaukseksi täystyrmäyksen: hän oli päättänyt käyttää koko palkkansa johonki muuhun, ja tilin saldo oli pakkasen puolella. Nyt loppuviikosta pankkitilin saldon pitäisi kuulemma taas näyttää plussaa, joten aion aloittaa hiillostamisen pian. Itseeni alkaa jo epätoivo iskeä, koska haluttaa kovasti liikkumaan. Ulkona vaan tuo jääkerros ei oikein houkuttele juoksemaan - eikä edes kävelemään -, koska matkalla bussipysäkille meinasin lentää selälleni noin kaksisataa kertaa.

Mulla on edelleen niin kovin paljon asiaa, mutta aikaa rajallisesti. Itse asiassa juuri nyt pitäisi olla jo laittamassa tavaroita kasaan, ja suunnata nenä pikkuhiljaa kohti työmaata. Ehkä on muutenkin ihan hyvä idea jättää loput tarinat seuraaville kerroille, koska muuten koen taas laskusuhdanteen tämän kirjoittamisen kanssa. Haluan onnitella Pikeä, joka on selvästi päässyt hienoon vauhtiin. Perässä tullaan täälläkin, hitaasti mutta (toivottavasti) varmasti!

Maikku & Pike rannalla heinä-elokuussa 2012...

Suurella sydämellä kaikkien janoisten sankari
Maikku

let's get physical

Tiistaina söin appelsiinia niiden hesekuponkien päällä ja heitin ne kuorien mukana roskiin.

Silti oon turpea kuin ilmapallo konsanaan ja ootan sitä maagista hetkeä ko lähen leijaileen kohti maailmankaikkeutta. Toisaalta elopainoa on sen verran, että tätä tuskin tapahtuu.. Syy tähän järkyttävään pullataikinamaiseen turpoamiseen ei suinkaan oo hiilarihöttöjen mättäminen (me so good!), vaan japanin liputuspäivät, joita oonki ootellu tässä tovin. Oon itkeny oman peilikuvan edessä ja pohtinu melkein lusikka rannetta vasten, että miks maha ei näytä yhtään kevyemmältä. No ei tietty, kun menkat tekee tuloaan. Voin kertoa, että haluttaa suklaata. Ja paljon.

Nesteitä on kyllä lähtenyt nimim. kävin tiistaina 6 kertaa vessassa kesken koulupäivän (8h). Oon käyttäny meidän koulun vessoja yhteensä ehkä sen 6 kertaa yhden vuoden aikana, joten tämä oli jo aika saavutus sinänsä. Oon ainaki saanu esimakua siitä miltä tuntuu olla huonorakkoinen sitten vanhana. Piss piss.

Eilen käytiin kaverin kans rasvanpolttotunnilla vähän.. no, polttamassa rasvaa. Menin aika kevyillä painoilla, enkä nostanu ees steppilautaa ylös (:l me so bad), kun aattelin olevani niin rapakunnossa. Tunnin kuviot oli muuttuneet tyystin ja koska oon ihan käsi kaikessa kehonhallintaan, rytmiin ja askelsarjoihin liittyvässä, olin välillä ihan ulapalla ja koitin onnettomana heilua suuntaan jos toiseen. Onneksi en ollut ainut! No, oisin voinu tehä isommilla painoilla ja nostaa sen steppilaudan ylös, koska emmie nyt niin rapakunnossa ollutkaan. Maanantaina mennä kahvakuulastelemaan ja toivottavasti spinningiin. Aloin nyt vähän jo lämmetä Les Mills-tunneille, joten jos lähtis vähän pumpia ja stepiä jossain vaiheessa kokeilemaan. Yritän olla vähän avoimempi mieleltäni näiden suhteen (tungen siis kyynisyyttäni jonnekin hyvin, hyvin syvälle tuntemattomaan)..

 Ps. Testasin vasta uudelleen ramehedua (maitorahka+hedelmä+fun light-mehu), joka maistui huomattavasti paremmalta kuin viimeksi. Jäin koukkuun.

Termeisin Pirkko-Inkeri, joka toivoo Maire-Annikin kaivautuvan kolostaan ja kirjoittavan tänne.

you will need to push your body to its max

Ahmiminen.

Kaiken pahan alku ja juuri (jos otetaan kirves käteen ja aletaan halkoa hiuksia, ei ehkä oo kyse kaiken pahan alusta ja juuresta, koska ahmimisellekin on kai syynsä). Haluttaa karkkia ja suklaata ja jäätelöä ja leivonnaisia ja pullaa ja kaikkea. Pitsaa, kiinalaista, hampurilaista ja subia. Haluttaa ostaa paljon kaikkea hyvää ja linnottautua sohvan pohjalle niiden kans. Haluttaa niiiin hirveästi.

Kaikki lähti siitä, kun löysin kotiin tullessani postien seasta Hesen alekuponkeja. Tuli sellanen hetki, että aika tuntu pysähtyvän (kuvitelkaa tää leffakohtaukseksi) ja nielasin tosi kuivasti. Siinä leffassa tää kohtaus näkyis sellasena vähän sumeana ja minun ilme olis (itse asiassa se oli) järkyttynyt ja mielipuolinen. Heitin kupongit lehtitelineeseen, mutta ne ehti jo myrkyttää minun mielen. Samoin kuten ne pienet pelot epäonnistumisesta ja muusta tekivät.

Aina suuren tunnekuohun vallassa mulle tulee mieletön himo ahmia - tosin ei sen tunnekuohun tarvi olla niin mieletön. Viime syksynä mulle kävi kerran niin, etten löytänyt jotain tavaraa --> käänsin koko kämpän ympäri, menetin hermoni tyystin ja juoksin kauppaan ostaan vähän mässytettävää. Sitten kun pääsee sellaseen sopivaan kierteeseen, niin se ahmiminen jatkuu päiviä, ehkä jopa viikkoja. Viime syksy oli kyllä kaikista pahin ikinä.. Tunsin jotain euforista oloa aina ahtaessani sitä kaikkea moskaa naamavärkkiin, mutta se ei kauaa kestänyt. Jep, syyllisyys ja kaikki muu pisti sen feikin euforian matalaksi, mikä taas johti ahmimiseen. :D Ihmismieli on jännä.

Mutta! En oo syöksyny tänään kauppaan hirveällä hopulla ostamaan Siwan herkkuhyllyjä tyhjäksi, vaan purin/..puren hampaita yhteen ja söin hyviä hedelmiä. Oon ihan varma, että huomenna olo on jo vähän helpompi, eikä himota näin hirveästi. Multa nimittäin katoaa kaikki herkkuhalut, kun oon ollut tietyn ajan syömättä mitään kamalaa mättöä. Kun oon päässyt siihen vaiheeseen, suklaahimo tyydyttyy pelkällä Tupla-patukalla.

En tiiä, halusin vaan kertoa onnistuneeni kerrankin!

Ps. En oo varmaan ikinä maistanu mitään niin pahaa ko verigreippi

Ps. Avokado on ihanaa. I-H-A-N-A-A-!

Ps. En voinu laittaa tähän päivitykseen yhtään kuvaa mistään ihanasta herkusta, koska minun selfcontrol saattais hyvinki pettää..

another run, another story

Ostin sitten pari avokadoa ja parsakaalia (lukion oppimäärä mennyt täysin hukkaan, kun allekirjoittanut ei ees muista miten kaali taipuu..). Nyt ne nököttää vähän orpoina tuolla keittiössä, koska kauppareissu tuli hyvin yllättäen ja se tehtiin vielä rajan toisella puolen. Yritä siinä sitten löytää jotain ostettavaa ilman ostoslistaa (must!) täysin vieraassa kaupassa, jossa tuotteet on täysin erilaisia. Kaiken lisäksi piti vielä verestellä kielitaitoa ja vähän mututuntumalla olettaa mitä se purnukka nyt sitten kaikenkaikkiaan sisältää.. No ainakin sain jonku verran vihanneksia - niistä nyt luulis tietävän mitä ne sisältää.

Ostin myös kengät! Uskomatonta kyllä, ne ei ees oo korkokengät (oon pahimman luokan shoeholic). Lenkkeilin koko joululoman äitin kengillä ja piti tietysti kustantaa itsellekin tuollaset talvilenkkikenkä-systeemit. En ihan tiiä miksi noita pitäis kutsua, koska kyseisiä kenkiä voi kuitenkin käyttää ympärivuoden. Aikamoiset MacGyver-tossut nuo ilmeisesti kuitenkin on, koska tuoteselosteen mukaan ne sopii "ulkoiluun kovemmassakin maastossa" lisäksi ne on vedenkestävät ja mitä vielä. Mount Everest, here I come! Mene ja tiedä, mutta aion kyllä ostaa kunnon lenkkarit kesäksi.

Ps. Sain uusista MacGyver-kengistäni rakon toiseen koipeen, jossa oli kyllä jo valmiiksi rakko.. Auu. Eli ei kovin pitkää lenkkiä takana. Vaikka lasken kyllä Ikea-lenkin ja siellä ruokakaupassa pörräämisen osaksi tämän päivän aktiiviliikuntaa..

 Ensviikolla salille, enkä pysy pöksyissäni! Mulla oottaa jo juomapullo sekä salihousut, -kengät ja -paita nyssykässä oottamassa seuraavaa käyttökertaa. Pitää konsultoida kamraattia, josko saisin sen houkuteltua (=saan sen houkuteltua, kaveri on niin sanotusti helppo) mukaan. En malta odottaa, wait taisin sanoa sen jo.

Lopuksi voisin vielä todeta, että saan järkyttävästi listää tarmoa ottamastani before-mahakuvasta. Olisi ehkä hyvä idea teettää siitä iso canvas-taulu ja ripustaa se seinälle. Sääli sinänsä, että ajattelen kanssaihmisiä sen verran, etten tahdo aiheuttaa kylästeleville vieraille paskahalvausta.

Pirkko-Inkeri painuu nyt ihmettelemään hiljaisuutta, josta ei oo saanu nauttia melkein kuukauteen.

Ai joo, challenge accepted Maikku! "Tukevat urheiluliivit, joka saa rintojesi lisäksi myös mielesi olemaan pomppimatta - tukee sekä tissejä että mieltä!" Voitas kehittää myös sellasia söpöjä ja seksikkäitä urheiluliivejä, jotka ei ois ulkonäöltään niin masentavia.

P.S.

Eikös se näin kuulosta jo hieman paremmalta?
Sydämillä Maikkunen

Jaettu häpeä, paras häpeä

Heipä hei, Suomen kansalaiset. (Tiedän, että te kaikki odotatte Piken ja Maikun uusia postauksia kuola valuen..)

Mahtava alku tälle (kröhöm) kirjoitusuralleni tämä monen päivän radiohiljaisuus. Pyydän sitä mitä nöyrimmin anteeksi - ja samalla kummarran niin syvään, että etuhiukseni roikkuvat kuralätäkössä. Siltä ainakin on tänään tuntunut.

Vielä eilen vauhti oli hyvä. Oon koko viikon katsonu, mitä oon suuhuni pistänyt. Juonut tarpeeksi vettä, käynyt liikkumassa. Tänään vaan aivan kirkkaalta taivaalta mun mieleni valtas sellaset älyttömät epäilykset ja yksinkertasesti tuntuu, että luhistun täysin.. Mitäs helvettiä? Nytkö jo, enhän mä ole kerennyt edes aloittaa? Tämä on ensimmäinen viikko, ja mulla pyörii jo päässä ajatukset siitä, että peli on menetetty. En tiedä, mistä tuo alko. Ehkä siitä, että mä en todellakaan ole elämäni parhaassa juoksukunnossa, kuten Pike... Mulla jotenki vaan yksinkertaisesti pelottaa tuleva vuosi. Ja nämä ensimmäiset viikot, jotka on aina ne pahimmat. Uskokaa tai älkää, mutta en todellisuudessa edes muista, montako kertaa olen ollut tässä samassa tilanteessa, samat ajatuksen päässä kehää pyörien. Sitten parin kuukauden aktiivisen liikkumisen jälkeen (kun juoksulenkit viimeinkin alkavat muistuttaa muutakin kuin kidutusta) olen luovuttanut. Pelkään niin paljon, että taas käy niin, vaikken ole edes päässyt kunnolla aloittamaan.

En vaan jotenki saa nyt tästä kaikesta kiinni. Toissapäivänä kävin sauvakävelemässä - toisin sanoen siis kuivahiihdin ilman suksia, aivan kuten naapurin nuorekas 62-vuotias Raili konsanaan. Päätin tarttua härkää sarvista ja lähteä heti kylmiltään vetämään 10 kilometriä pitkän ex-vakkarilenkin. Ja ilokseni voin kertoa, että hengissä selvittiin! Uskomatonta, miten paljon rankemmalta se tuttu matka tuntukaan sauvojen kanssa. Eilisen saldo liikunnan suhteen oli tunnin mittainen reipas kävelylenkki, juoksemaan en kyllä uskaltautunut. Ja juuri nyt tuntuu siltä, että tuskin jaksaisinkaan.

Oon tänään selaillut erilaisia laihdutus-, elämänmuutos- ja terveysblogeja läpi. Mun silmät on useammin kuin kerran meinanneet muljahtaa pois paikoiltaan, kun oon nähny kaikki ne tulokset, joita kyseisten blogien kirjoittajat ovat tähän mennessä saavuttaneet.. Ei hitto! Sellainen mäki haluan olla, onnistuja.

Voihan se toki olla, että mun pitääkin käydä tämä vaihe vielä läpi - hyväksyä se, että entiset elämäntavat ovat historiaa. Ehkä nyt se ajatteleminen alkaa viimeinkin tulla päätökseensä - alan vihdoin ihan kunnolla ymmärtää ja ennen kaikkea hyväksyä sen, miten huonossa kunnossa olen, ja että nyt olis todellakin jo viimeinkin aika tehdä jotakin asian eteen.

Yksi eniten stressaavia asioita on se, etten ole vieläkään löytänyt omaa asuntoa. Arvatkaa vaan, miltä tuntuu noudattaa terveellistä ruokavaliota, kun joku istahtaa viereen pitsalaatikon, karkkipussin ja limsapullon kanssa? Kyllä, kaikki kolme houkutusta olivat yhtä aikaa näkökentässä. Koita siinä sitten mutista, että voihan vittuperkelesaatana ja puputtaa sitä porkkanaa.. Tai kuvitelkaa se hetki, kun kävelette kotiin, ja ensimmäinen tervehtijä on porkkanapiirakan ah-niin-ihana ilmassa leijaileva tuoksu. PERKELE! Kumpa mä vain voisinkin olla niin vahva (ja kumpa mulla olisi jo valmiiksi niin hyvä itsekuri..) etten välittäis, mutta tässä vaiheessa se ei helppoa ole. Ja juuri sen vuoksi söin tänään kaks jättimäistä palaa porkkanapiirakkaa. Hyvä minä, hyvä maximum support! Miksei kukaan oo keksinyt vielä urheiluliivejä, joilta sais tissien tukemisen lisäksi myös henkistä tukea? (Vitun hyvä liikeidea, pitäiskö laittaa yritys pystyyn Pike?!)

Nojoo. Ei sentään huonoa ilman hyvääkin. Mietin ja pohdin pitkään viime postauksen jälkeen, miten helvetissä kehtaan raahata tämän mäkkiperseeni salille. Ja sitten keksin! Otin yhteyttä ystävääni, jonka kanssa meillä oli jo viime vuoden puolella aikomus lähteä nolaamaan itsemme. Julkisesti siis. (Kaikkiahan tunnetusti kiinnostaa meidän tekemiset niiiiiin paljon..) Viime vuoden aikana tapahtui sen verran odottamattomia asioita, että - kerrankin täysin pätevän syyn vuoksi - salille liittyminen jäi vain unholaan.

Niin, takaisin asiaan. Naputin siis tekstiviestin ystävälleni Leenalle, kysyen, josko yhteiset jumppahetket kiinnostaisivat. Ja vastaus oli mitä mainioin! Leena kertoi, että on itsekin pohtinut raivoisasti, jopa pyörremyrskyn lailla, kuntoilun aloittamista. (Aivan kuten 95% ihmisistä joka tammikuussa..) Pidimme pienen aivoriihen asiaa koskien, ja tuomioistuimen päätös oli seuraava; tulevalla viikolla käymme liittymässä salille, ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä eksymme myös ensimmäisille ohjatuille tunneille! Kuten jo otsikossa mainitsin, jaettu häpeä, paras häpeä...

 

Jostakin kumman syystä musta tuntuu, että kirjottaminen ei nyt toimi toivotulla tavalla, tämä postaus ei ole nimittäin junan vessaa nähnytkään. Ennemminkin se muistuttaa sellasta pientä reikää lattiassa, jonne tytön pitäis osata tähdätä.. Taidan siis jatkaa blogien selaamista, motivaation etsimistä ja itseni vakuuttelua. Niin mistä? Omista kyvyistäni, tietysti. Hah.. Huomenna on luultavasti aika kertoa uudesta ystävästäni, jonka ostin. Olkaa kilttejä, ja nostakaa mut suosta pian. En jaksa tallustaa täällä enää hetkeäkään.. 

Parahin terveisin

 Maire-Annikki "Maikku" Alakuloinen

P.S. Meinasin kirjoittaa todella sopimattoman vitsin ostostani koskien.

everytime i eat vegetables i don't know what to do

 Kävin kuin kävinkin tänään juoksulenkillä, vaikken kyllä mitään karhunkierrosta heittänyt. Jolkottelusta jäi kuitenkin tosi mukava fiilis ja lähen kyllä tästä lähtien tosi mielellään juoksemaan. Hämmentävint tässä on, että taidan olla paremmassa juoksukunnossa kuin koskaan ja oon käynyt juoksulenkillä viimeksi.. öö reippaasti yli vuosi sitten.. Muistin myös rakkaassa iPodissani asustavan askelmittarin olemassaolon ja iltalenkki sai täysin uuden vivahteen, kun poukkoilin ympäriinsä intopiukeana kuluttamassa kaloreita (askelmittari laskee myös kulutuksen kaloreina) iPodi taskussa hölskyen. Ajatuksena oli käydä vaan semmonen melko lyhkänen mutka, mutta oon kova kilpaileen itseni kanssa ja kun 200kcalia ylittyi huomaamatta kotiinpäin tallustellessa (ois varmaan aika saavutus päästä tasakalorimäärällä kotiin..), oli pakko kuluttaa sitten se 300.. ja sitten 350. Hauska vempain! 

Pst. Otin tänään myös BEFORE-kuvan, jota aion kaikkien kauhuksi esitellä siinä vaiheessa, kun oon saanut vähän vähennettyä tuota ihran ja nesteiden määrää. Olipa aika järkyttävä kokemus. Missio on kuitenki suoritettu ja kuva on piilotettu omalle salasanasuojatulle koneelleni salasanasuojattuun kansioon..

Muuten päivä on menny lähinnä perseen puuduttamisen saralla (oon sentään treenannu aivojani pelaamalla veljen kanssa Muuttuvaa Labyrinttia.. kehittävää) ja innostuillessa tästä suuresta muutoksesta. Oon jatkanut hurjaa terveys tumblr-blogien laavaamista sekä tutustunut vihannesten ja hedelmien ihmeelliseen maailmaan.. wait what? Mitä ihmeellistä niissä on? No se, että tämän pirkon ruokavalioon kuuluvat vihannekset ja hedelmät vois luetella lähinnä kahden käden sormin. Salaatti, kurkku, tomaatti, porkkana, oliivi ja erilaiset wokkivihannessotkut - eikä oliivi edes ole vihannes! Wokkivihanneksissahan on kyllä vähän sitä sun tätä, mutta ajatuksena haluaisin nähdä ne vihannekset suht tuoreina, eikä pussista sulatettavina löllykköinä. Lisäksi kyynisenä ihmisenä mulla on.. eräänlaisia rajoitteita tiettyjä vihanneksia kohtaan: paprikat on ehdoton no no (paitsi se hämärästi jotain chiliä muistuttava punainen paprika menettelee), kukkakaali hyi, kaalet yäk, purjot in my ass, selleri don't even think about it. Oon myös kamalan tarkka siitä salaattirodusta (=lajista), enkä voi syödä semmosta salaattialajiketta, joka rouskuu suussa. Omistan myös suuria ennakkoluuloja parsaa kohtaan. Oon päättänyt ylittää itseni ja yrittää päästä yli parsapatoutumistani! Se on kuitenkin ravintoarvoiltaan tosi pätevä vihannes. Parsakaalista taas tykkään (is this even possible?) ainakin wokkisekoituksissa - voispa ostella ihan vihannesosastolta vähän tuoreempaa versiota siitä ja kokeilla tehdä siitä.. no, jotain. Tulipa tässä myös mieleen herneet, jotka ainakin kesällä ovat varsin maukkaita (ja joita penskana syötin aina lokeille). Ja kikherneet + herneenversot!

Hedelmiä mulla menee rutkasti vihanneksia enemmän - samoin marjoja. Harmi, että oon mussuttanut pakastimeni tyhjäksi marjoista. Tosin löytyy sieltä vielä pussitettuja mustikoita, joita pakastettuani opin olemaan pussittamatta mustikoita. Vois nimittäin sanoa, että mulla on pakastimessa mustikkakeittoa pusseissa.. Marjoista mulla kyllä noin muuten menee mustikkaa, hillaa (=lakka), mansikoita, vadelmia ja niin päin pois. Hedelmien saralla repertuaari on vähän huonohko, koska päädyn usein ostamaan lähinnä appelsiineja, mandariineja/klementiinejä/whateva (en vieläkään tajua näiden eroa, mulle kaikki appelsiineja pienemmät oranssit pallot on mandariineja), omenoita ja kiivejä. Tykkään hirveästi myös luumuista, mutta ne tahtoo olla opiskelijabudjetille vähän turhan tyyriitä. Oon ikuisesti katkera siitä, ettei Suomesta löydy samanlaisia hyllyköitä täynnä pieniä rasioita, jotka sisältävät milloin mitäkin: marjasekoituksia, pensasmustikoita, vadelmia, mansikoita ja erilaisia hedelmiä persikasta ananakseen. I miss u London. Niiden hyllyjen kohdalla poti ihan hirveää valinnanvaikeutta, koska kaikki näytti niin hyvältä ja ois tehnyt mieli ottaa jokaista rasiaa vähintään yhden (paitsi ananasta, koska vihaan ananasta). Ja ne tarhamustikat *katselee vetistynein silmin kaukaisuuteen*.

Banaania en pysty ollenkaan syömään, koska se vetää mahani niin sanotusti nurinpäin. Eikä edes kovin niin sanotusti. Päärynät? Verigreippi? Avokado! Siihen minun hedelmätietämys sitten jääkin. Tällä hetkellä kauppojen hevi-osastot on muutenkin lähinnä tyhjää täynnä ja tarjolla tuntuu olevan vaan sitä perus pottua ja porkkanaa. Hyväksikäytin ystävääni Wikipediaa ja löysin niin papaijaa kuin granaattiomenaakin sekä tietysti persikkaa ja aprikoosia, joista mulle ei maistu kyllä kumpikaan kaupasta ostettuna (Lontoon lohkoja voisin ottaa mielelläni). Voin vaan kuvitella itseni papaija edessäni, pohtiva ilme kasvoillani miettimässä mitä helvettiä tuolle pitää tehdä, jotta sitä voi syödä - siitä granaattiomenasta puhumattakaan. Näyttääkö taateli oikeasti tuolta? Luulin, että se on jotenkin vähän houkuttelevampi ja se rusinaa epäilyttävästi muistuttava käntty on kuivattu taateli.

Kivoja salaatti- ja kasvissafkaohjeita

Kikhernesalaatti

Pirteä alkusalaatti

Tanskalainen parsakaalisalaatti

Herne-vuohenjuusto-pekonisalaatti (vuohenjuuston tilalle esim. mozarellaa, vuohenjuusto hyi)

Salaattisushit (omnom, varioisin kyllä majoneesin ja piparjuuritahnan pois ja vaihtaisin tonnikalan katkarapuun)

Parsakaali-kuskussalaatti

Gomaae japanilainen pinaattisalaatti

Parsa-pastasalaatti

Yrtti-parsacouscous

Itsehän teen salaatit yleensä mitä-ikinä-jääkaapista-sattuukaan-löytymään -periaatteella, mutta näitä pitää kyllä tosissaan kokeilla. Turhan usein se salaatti sisältää pelkästään sitä salaattia, kurkkua, tomaattia ja MUSTAA oliivia.. Näistä saa myös vähän ideoita niihin fiilispohja-salaatteihin. Ps. Salaattikastikkeita tai majoneesia en oo osannu käyttää salaateissa koskaan, pthyi. Ps 2. Vuohenjuusto ja parmesan on maailman typerimpiä juustoja koskaan. Ne maistuu myös pahalta.

Mitä tästä opin? En yhtään mitään paitsi osta: parsaa, herneitä (muodossa kik, vihreä ja verso), parsakaalta, verigreippiä, avokadoa. Sentissä on euron alku ja Roomaa ei rakennettu päivässä vai miten se nyt menikään. Aion myös uskaltaa (täytyy uskaltaa uskaltaa!) heittää sinne salaatin joukkoon myös mulle vähän vieraampia juttuja. Lisäksi muistutan itselleni: puolikiloa päivässä (tämä täytyy lausua sillä tv-mainoksen naisen teennäisen pirtsakalla äänensävyllä ja painottaa sanat oikein). That's that.

Ystävällisin termeisin Pirkko-Inkeri, joka täällä hämmentyneen pohtii miten onnistui saamaan aikaiseksi näin pitkän ja turhan pätkän aiheesta vihannekset ja hedelmät.. Luokitellaan tää oman mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

let's get this party started...

Hei. Olen Maire-Annikki, hiilariholisti.
Ja karkkiholisti.
Sohvaholisti....

Täytynee tunnustaa tässä alkutöiksi tosiasiat. Paikka, jossa aikani mieluiten viettäisin (anteeksi, korjaan, olen tähän asti muutaman vuoden ajan viettänyt) on sohvan pohjalla. Nii'in, juuri sillä pehmeällä tyynyllä, johon on aikojen saatossa painautunut luultavasti mun perseeni ääriviivat - ja saanen muistuttaa, että nyt ei puhuta mistään pienestä pinta-alasta. Mikään ei voi olla pielessä, jos televisiossa pauhaa paskat saippuasarjat, mulla on sylissä kupponen (kulhollinen..) karkkia ja vasempaan käteeni on liimattu ananasjaffapullo, toisin sanoen paheeni numero yksi. Klassinen tilanne.

Nyt voitte siis heittää mut suoraan helvettiin palamaan. On nimittäin tullut aika tehdä tälle asialle jotain.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun ihme on tapahtumassa. Oon koko nuoren ikäni - hello, ikäkriisi - ollut varsin urheilullinen tyttö. Pienestä pitäen oon saanut kuulla, kuinka hurjan lahjakas olen oikeastaan lajissa kuin lajissa. Kävin läpi satujumpat, voimistelut, tanssit, sirkuskoulut (muistatko Pike?). Koulussa lempiaine oli liikunta, ja vapaa-ajalla pyörittiin millon pelaamassa jalkapalloa ja pesäpalloa, millon hiihtämässä kuin viimeistä päivää. Se oli sitä aikaa, kun liikunta oli intohimo, tai oikeastaan elämäntapa. Se oli niin luonnollinen osa arkea, etten edes ajatellut sitä sen kummemmin. Juoksin vaan menemään, minkä jaloistani pääsin.

Yläasteen aikana into pikkuhiljaa lopahti. Vaikea sanoa mitään yksittäistä tekijää, mutta paska opettaja ja pakolliset "ui2000metriätaihukutansutlastenaltaaseen" -diilit alko vähentää sitä hohtoa ja mielihyvää, jonka siitä liikunnasta sai. Tuli sellanen olo, että koko liikunta oli pakkopullaa, ja siitä se mussuttaminen alkokin.. Loppu on sitten legendaarista historiaa - ja tässä sitä nyt istutaan, kenties suurempana kuin koskaan aikasemmin.

Aivan, kuten myös ystäväni Pirkko-Inkeri jo alempana kirjotti, oon mäkin omalla vuorollani käyny läpi jos jonkunlaisia ruokavalioita. Karppaaminen osoittautui ystäväksi - olo oli koko ajan sopivan kylläinen, eikä nälkä kerenny yllättää missään vaiheessa. Ainut mutta vain oli se, että samaan aikaan alottelin taas juoksuharrastusta - ja tosi vähäisillä hiilareilla juokseminen oli tosi raskasta. Painoa putos tiuhaan tahtiin, mutta sillä samaisella sekunnilla, kun hiilarit astu takas kuvioihin, kaikki jo pudotettu tuli takas korkojen kera. (Enkä nyt viittaa siihen telkkarisarjaan, se on vitun paska.) Joo, tiedän, että karppaamisesta pitäis tulla elämäntapa.. Ehkä en vaan antanut kaikkeani silloin.

Nyt löydän itseni tästä tilanteesta, taas kerran. Uusi vuosi ja suuret lupaukset. Mikä sitten tällä kerralla on toisin? Ensimmäinen ja tärkein asia on ehdottomasti Pirkko-Inkeri, paras ystäväni yli kymmenen vuoden takaa. Pike on meistä se kirjallisesti lahjakkaampi osapuoli (annettakoon se hänelle anteeksi), mun tuki ja turva. Aina ennen oon ollu ajatusteni kanssa yksin, enkä oo uskaltanut kertoa kenellekkään koko projektista. Nyt meillä on pystyssä naisenpuolikkaat - paikka, jonne ainakin mulla tulee purkautumaan kaikki maailman vitutukset, mutta vuorollaan myös ne onnistumisen hetket ja mahtavat fiilikset. (Kuten se hetki, kun uskallaudun ensimmäisen kerran spinning-tunnille, ja vedän viimeiset henkoseni tässä päiväkirjan ääressä, lupaan!)

Toinen tärkeä asia on se, että oon valmentanut ja tsempannut itseäni tähän jo kauan aikaa. Pikkuhiljaa mielessäni oon asennoitunut siihen, että nyt on jotain tehtävä, haluan saada elämän- ja liikunnanilon takaisin. Päivän (tai siis loppuelämän) sana on itsetunto, hyvä sellainen. Oon päivittäin miettinyt sitä hetkeä, kun tietty tavoite on saavutettu - ja voe pojat, meinaan, se on ilon päivä. Haluan uskaltaa tehdä kaiken sen, mitä oon aina halunnut, ja ennen kaikkea; uskoa itseeni.

 

En vielä kirjoita yhtä tarkkaa "Maire-Annikin toimintasuunnitelmaa", kuin Pirkko-Inkeri, mutta sellainen on tulossa. Ehkä se vaatii vielä hieman hiomista. Onneksi meillä ei ole muuta kuin aikaa.. Mutta game is on! Onneksi tällä kertaa vastuksena ei ole Pike, koko maailma eikä Vappu Pimiä, vaan minä itse. Me, myself and I. Kolme helvetin pahaa tyyppiä (...), mutta onneksi voin pian potkia jokaiselta keuhkot pihalle. Toisin sanoen, ottaa niskasta kiinni ja heittää kadulle juoksemaan.

Tänään töissä nautiskelin aamupalaksi puoli purkkia raejuustoa ja kaksi mandariinia. Kyllä kelpasi! En muuten tainnut vielä mainita, että olen (soon-to-be) urheilijan lisäksi myös mahdoton välineurheilija. Kun saan ensimmäistä kertaa vetää uudet lenkkarit jalkaan, voisin loikkia aropupun lailla vaikka koko yön. Sitten käydä kusella ja jatkaa. Ajattelin siis motivoida itseäni ostamalla uuden urheiluhupparin, tiedättehän. Semmoisen, joka päällä näyttää suurinkin norsu Usain Boltilta, vaikka vaan istuisi tietokoneen ääressä niska vääränä.

Kävelin ensimmäiseen urheilukauppaan työpäivän jälkeen. Ei löytynyt hupparia - sen sijaan löysin itseni urheiluliivien ihmeellisestä maailmasta. Juuri tänään aamulla ajattelin kirjottaa siitä helvetistä, joka siellä odottaa.. Liivit ei tue, tissit pomppii ees taas, ei saa henkeä. Taidanpa kävellä. Sitä normaalia. Päätin, että minähän en vittu täältä ilman urheilurintsikoita poistu. Nappasin kahdet liivit kainaloon, otin veljeni henkivartijaksi vahtimaan sovituskopin verhoa (ne mukaurheilevat pervot), ja ähkin aikani - ja uskokaa tai älkää, löysin täydelliset rintsikat. Pystyn luultavasti ensimmäistä kertaa elämässäni juoksemaan ilman häiritsevää doingdoing liikettä. Eläköön, MAXIMUM SUPPORT!

Eiköhän tämä ala olla tältä erää tässä, uudet urheilurintsikat kaipaavat lepoa ja voisin vetää päälleni vaihteen vuoksi yöpuvun. (En siis todellakaan oo nyt tässä ollut 7 tuntia ne uudet liivit päällä, ihan vain huvin vuoksi..) Vaadin Pike sulta mahdollisimman pian niitä reseptejä, joista aikaisemmin mainitsit. Olen kipeästi avun tarpeessa. Oon myös todella katkera siitä, etten ikimaailmassa pysty koskaan lyömään sun "liukastuin kortsuun" -tarinaa! Räkänokka. Ja siitä myös, että tänään luin aamulla niin ahkerasti puhelimeni kanssa tätä eukonpuolikasta, että melkein myöhästyin töistä. Mutta niiiin. Niitä reseptejä jakoon, kiitos.

Tämän alkurupeaman motto olkoon seuraava;

A journey of a thousand miles begins with a single step.

Palataan kulholle (joka koostuu tällä kertaa karkkien sijaan hedelmistä),

ikuisesti Teidän Maire-Annikki

Pirkko-Inkeri vs bad karma

Reiluuden huippu. Into on edelleen tallella ja olisi ihan VALTAVA hoppu päästä juoksemaan ja hikoilemaan MUTTA. Heräsin aamulla ja huomasin viskibasson (jonka onnellinen omistaja oon ollut melkein viikon ajan jo) kadonneen. Kurjaa sinänsä, ettei tästä Pirkosta kuulunut pihahdustakaan. No, ääni palasi mutta kurkussa on meneillään sietämätön bakteerien taisto. ÄRRRR. Päätä särkee, enkä jaksa tehdä mitään. Pakolliset koiralenkitykset tietysti, mutta oikein muuhun tässä kunnossa ei oikein kykene. Perkele (heh heh Maire-Annikki).

Voisin toki myös tällai vähän sepittää mikä oon oikein naisiani. Painojojoilija, ikuinen laihduttaja (ex) ja sitä rataa. Oon karpannut, elänyt vähillä kaloreilla ja kokeillut ties mitä, mutta oon aina tullut tähän samaan pisteeseen. Karppaaminen tosin toimi ihan oikeasti, mutta se rasvan ryystäminen alko jollain tapaa ällöttää ja se siitä. Tällä kertaa painonpudotus ja terveellistyminen kuitenkin onnistuu, koska mulla on rakkaan ystäväni Maire-Annikin tuki (ja MA saa tukea myös täältäpäin) ja todellinen passion saada muokattua tää elämä ja kroppa terveellisempään muotoon. Paljastan myös sen verta, että oon hieman päälle parinkympin (ainaki kohta..) ja kirjotan täysin moodflowna, enkä ihan hirveästi jaksa miettiä kielioppeja tai lauserakenteita. Kirjotan tätä itelleni ja Maire-Annikille. Näin me pysytään selvillä toisten onnistumisista ja epäonnistumisista (sellasiahan tosin ei tule kun meät tunnetaan.. not).

Joka tapauksessa oon käyny tänään läpi suurta toimintasuunnitelmaa, joka tulee joskus päättymään siihen, että todellakin oon puolikas tästä naisenruhosta. Huijatakseni itseni elämään terveellisesti täytyy aloittaa hitaasti. Joka kerta kun oon kertarykäyksellä päättänyt käydä juoksemassa 6krt viikossa, tehdä joka ilta vatsa- ja selkälihaksia, treenata käsiä painoilla ja syödä vain kaikkea hyvin terveellistä, oon päätynyt kyhjöttämään suklaalevy hyppysissäni telkkarin eteen. Täytyy siis olla ovela ja tehdä muutokset hitaasti. Aion kusettaa siis itteäni kymmenen nolla.

Syöminen täytyy kyllä saada kuntoon ja ONNEKSI pääsen takaisin haisulandiaan omaan kotikolooni ja saan tehdä ruuat täysin itse. Eikä mitkään joulun ylijäämäherkut oo viettelemässä minua pahoille teille. Huomenna on myös viiminen päivä töissä (!!!) ja ateriarytmi palautuu takaisin normaaliksi. 8-10h huhkimista ilman taukoja fyysisen työn parissa pelkän aamupalan voimalla (enkä oo pystyny syömään aamulla oikein mitään) johtaa siihen, että oon suht nälkänen koko saatanan illan. Tai haluttaa mättää ja napostella kaikkea kamalaa. 10.1. jatkuu koulu ja siitä lähtien saan siis koululla 2,5 eurolla hyvän aterian, jolla pärjää hyvin sinne iltaan, jollon vedän nassuun jotain omatekemää safkaa, jonka tarvii vaan lämmittää. Teen yleensä isoja satseja sapuskaa ja pakastan osan --> elämä on helppoa, kun tulee mähmäsenä ja väsyneenä koulusta ja voi vaan lämmittää ruuan. Lisäksi leivän mättäminen loppuu, koska en ikinä osta ite leipää.. En noin muutenkaan syö hirveästi mitään hiilarihöttöä, vaan tykkään enemmän esim. wokkivihannekset+kana -combosta.

Aamupalat on mulle tosi vaikeita, koska hirveässä aamuhorroksessa syöminen lähinnä etoo. Kaikista parhaiten mulle kuitenkin maistuu aamulla esim. marjat tai ananasviipaleet raejuustopedillä (.....). Harmi, ettei mulla oo enää oikein mitään marjoja? Joku ihana smoothie ois maailman paras aamupala, mutta en usko kerrostalon muiden naapureiden olevan samaa mieltä asiasta. :) Varsinkin kun tuossa meitin asuttamassa talossa on ihan paperiset seinät.

Anygays tavoitteena näin aluksi vois olla lisätä ruokavalioon se puoli kiloa kasviksia + juoda 1,5-2l vettä päivässä. Oon tosi huono juomaan vettä, koska mulla ei vaan yksinkertasesti janota. Ei muuta kuin 0,5l vesipullo kouluun mukaan ja vettä lipittämään.. Kasvisten lisäämisessä ruokavalioon on se problemo, että salaatin väsääminen yksineläjänä tuntuu turhalta, koska salaatit menee niin helposti pilalle, eikä sitä voi tehdä pitemmäksi aikaa.. Toisaalta yritän selkeästi jotenkin jo luistaa tästä, koska voihan sitä tehdä esim. pienempiä annoksia. Shit sherlock.

Oon koko päivän katellu ihania kuvia terveellisistä ruuista esim. tumblrista ja haluttais hirveästi tehdä jotain ihanaa freesiä salaattia. :D Lisäksi oon löytäny kivejä uusia reseptejä, jotka menee heti kokeiluun kotirintamalla. Oon myös seikkaillut laihdutusblogien ihmeellisessä maailmassa ja lisännyt intoa liikuntaa kohtaan. Lenkkeilen koiran kanssa sen 1-2h päivässä tällä hetkellä, mutta pyrin vähintään 1,5 tuntiin. Voin myös kertoa, että omistan koiran, joka posottaa viittäsataa eteenpäin nuuskimatta tai tekemättä muita turhuuksia kesken lenkkeilyn, joten kyllä mullakin syke jossain melko korekalla huitelee epätasaisen maaston ja lumen vuoksi. Viime vuoden puolella hankin myös salikortin (josta edes rakas Maire-Annikki ei ole tietoinen..), jonka puitteissa kävin muutamilla ryhmäliikuntatunneilla ja vähän salinkin puolella. Poden järkyttävää salilla pumppaamis-ahdistusta ja teinkin tuossa kompromissin, että vingutan salikorttia vaan jumppatuntien puolella. Kotipaikkakunnallani en olis voinut koskaan ikinä kuvitella meneväni salille, koska jokaisella salilla ois tuttuja naamoja vahtaamassa ja töllöttämässä (tiiän että niitä jumpissa käyviä puolituttuja kiinnostaa minun ähkiminen enemmän kuin oman kunnon parantaminen) yääh. Uusi kaupunki mahdollisti mulle tän ja oon löytäny jo pari semikivaa ryhmäliikuntalajiakin. Voin heti alkuun todeta, että zumba in my ass - en oo koskaan kokenu mitään niin kamalaa. Sen sijaan meidän salilla on oma sellanen just laihtujille sopiva ryhmäliikuntatunti, joka sisältää sekä lihaskuntoa että aerobisia juttuja venyttelyitä step-laudalla pomppimista unohtamatta. Just sopivaa tällaselle n00bille, joka ei hallitse kroppaansa yhtään. Lisäksi oon ihan rakastunu spinningiin. Ei voi oikeasti olla mitään kivempaa. Siinä saa vetää täysiä PYÖRÄN (oon tunnettu pyöräilijäsielu noin niinku muutenki) selässä ja hiki vaan valuu ihan hulluna ja ah. Kahvakuulailutunteja löytyy tuolta myös (kaikkien Les Millsien ja muiden vähän vaativimpien jumppien lisäksi - niitä en uskalla vielä kokeilla :l ps. sain traumoja yhdestä body pump-tunnista lukiossa) ja haluan ehdottomasti koklata sitäkin. Uskomatonta, että olin esim. reilu vuosi sitten tosi kyyninen kaikkia ryhmäliikuntatunteja kohtaan.

Tavoitteena mulla ois näin aluksi käydä 2-3 ryhmäliikunassa per viikko. Riippuen vähän salin aikatauluista ja muusta maailman menosta. Sen lisäksi sitten koiran kanssa agilityn treenaaminen, joka käy kyllä juoksutreenistä. Kahdesti viikkoon tullaan treenaamaan keskenämme. Lenkkeilyn juoksuvauhdilla haluaisin myös alottaa, mutta mulla ei oo atm mitään vermeitä sellaseen tällasissa arktisissa olosuhteissa. Juokseminen on ihanaa! Ehkä sen vois lisätä tähän liikuntasuunnitelmaan, kun pääsen kunnolla liikkumisen vauhtiin. Lisäksi ajatusta salin kehojen (...) ja langanlaihojen keskelle pumppaamaan palaamisesta saattais olla ihan mahdollinen jossain vaiheessa. Ehkä.

Sen lisäksi, että oon tehny selvitystä kaikesta mahdollisesta reseptivinkeistä erilaisiin laihtumista käsitteleviin artikkeleihin, oon myös etsinyt kivoja bikineitä. Mie? Bikinit? Ostin viimeksi bikinit ulkomaanreissulle 2010 keväällä, koska oli pakko. Se oli ihan kamalaa tuskaa ja voi sitä häpeää siellä reissussakin. En oo koskaan ollu bikini-ihminen. Tän täytyy olla merkki jostain suuresta. Ehkä se on jotain tiedostamatonta itsensä tsemppaamista! Maire-Annikillahan on ihan jäätävä bikinikokoelma, jonka nähtyäni olin lähinnä shokissa.. 

Pst. kuvat from fashiolista, koska ilmeisesti ajankohdasta johtuen en löytäny oikein mistään riepuliikkeiden sivuilta vielä mitään hurjia bikinimallistoja. tylsää

Tämän päivän inspiraation lähteet:

Healthy Heartbeat

My Project Is Me

Liian Läski Lentämään

Prepare For Change

Healthy Body Healthy

+ miljoonat muut blogit, jotka oon jo unohtanu..

Btw!

Pikkuveli tuli ensin kaupasta mukanaan sipsiä ja dippipussukka.

Pikkuveli: "Onko meillä viilistä?"

Mie: "Öö ei. Miksi?"

Pikkuveli: "No voi ko kiva!! Ostin dippiä nii oisin halunnu tehä itelle."

Mie: "....se dippijauhe laitetaan kermaviiliin."

Pikkuveli kävi uudestaan kaupassa ja räjähdin nauruun sen ensimmäiselle repliikille..

"Onko kermaviili sama asia ko kevyt viili?"

..no se sitte teki sen kevytviiliin. Hieman oli jännän näkönen dippi se sitten.

Lähen yskiin keuhkoni pihalle nyt kiitos. Yskin siis keuhkot pihalle, en mee pihalle yskiin.

parempi laiha sopu kuin lihava riita

Tänään mm.:

- liukastuin töissä käytettyyn ja hyvin eritteikkääseen kortsuun pomon silmien edessä.

- aloin itkeä ja huutaa ystäväni Maire-Annikin ensimmäiselle postaukselle.

Arvatkaa vaan missä oon töissä.

Arvatkaa vaan kuinka paljon rakastan Mötley Crüeta ja tulevaa kesää ja tulevaa vuotta ja.. wait what? Oon perusnegatiivinen ihminen, enkä voi odottaa näin innoissaan mitään. Kaikkihan menee kuitenkin mönkään? En tiiä onko tuo negatiivisuus valunut jostain ulos ja oon jotenkin mystisesti pumppautunut täyteen positiivisuutta, mutta tää tuntuu yllättävän hyvältä. Viimeiset 4 vuotta oon lähinnä elänyt erittäin tylsää ja rajoitettua elämää, koska oon ilmeisesti odottanut jotain ihmettä tapahtuvaksi. Tajusin viimein joulukuun lopussa, että ihmettä ei tapahdu, jos sille ei tee alotetta. Haluan sen itsevarmuuden takaisin, joka mulla oli yläasteella. Haluan nauttia elämästä ja nuoruudesta. Haluan taas rakastaa liikuntaa yli kaiken. Viime vuosina tavoite on ollut lähinnä laihtua - nyt tavoite on saada sellanen tietynlainen villiys takaisin ja itsetunto kohoamaan monen monta pykälää ylöspäin. Ja kyllä, yksi niistä avaimista noiden edellä mainittujen seikkojen saavuttamiseksi on laihtuminen. En viihdy tässä vartalossa, enkä tunne oloani jaksavaksi ja aktiiviseksi. Pääpointti kuitenkin on, että periaate ei ole enää laihtua keinolla millä hyvänsä, vaan se että saan itsevarmuuden takaisin.

Joku on niin puhaltanu minun päälle jotain mieltäsekottavaa keijupölyä. Se on varmaan ollu Maire-Annikki.

Tai sitten se on se Mötley Crüe, jota meen ihan varmasti katsomaan siinä vanhassa Mötley-paidassa, jonka oon ostanut yläasteella. Siinä on tavotetta kerrakseen sitten.. Lisäksi tähän ilokaasuolotilaan vaikuttaa varmasti meidän (siis minun ja Maire-Annikin) yhteinen palkintomatka kohteeseen x. Riippuen kukkaroni (tästä voi päätellä kumpi meistä opiskelee) painosta me joko lennetään jonnekin siistiin kohteesen x tai sitten tehdään joku pienempi pyörähdys jonnekin opiskelijabudjetille sopivaan kohteeseen. Oon kuitenki jo näin etukäteen päättäny, että meille tulee ihan huikea reissu.

Joo, oon oikeasti Pirkko-Inkeri.

Kyllä, päivän sana on itsevarmuus ja jep, tää kaikki outo itsevarmuus-shitti kumpuaa varmaan kaikista niistä "LIFE IS BEAUTIFUL/YOU'RE BEAUTIFUL"-kuvaquoteista, joita oon saattanu laavailla koko illan. Ehkä.

yours insanely,

Pirkko-Inkeri